Peruspalvelukeskus Oivan työpolku

Pajatoimintaan perustuvaa työpolku-mallia on kehitetty vuodesta 2004 lähtien, jolloin ensimmäinen paja perustettiin Padasjoelle. Peruspalvelukeskus Oivan myötä toimintamalli laajeni kaikkien viiden Oivakunnan alueelle v. 2008. Työpolku sisältää työpajatoimintaa, palveluohjausta ja verkostoyhteistyötä. Toimijoiden verkosto koostuu TE-toimistosta, peruspalvelukeskus Oivan sosiaalipalveluista, avoimista työmarkkinoista, Oiva-alueen palveluntuottajista sekä Hämeen ely-keskuksesta. Palvelukokonaisuutta koordinoi työpolun henkilöstö.

Työpolku on osa Peruspalvelukeskus Oiva-liikelaitoksen työhönkuntoutumisen vastuuyksikköä, joka toimii sosiaalipalvelujen alaisuudessa.

Toiminta perustuu pajoissa toteutettavaan työtoimintaan, yksilöohjaukseen sekä palveluohjaukseen. Työpolun kohderyhmiä ovat alle 25-vuotiaat työttömät sekä yli 25-vuotiaat pitkäaikaistyöttömät, vajaakuntoiset, mielenterveys- sekä päihdekuntoutujat.                

Toiminnan tavoitteena on parantaa henkilön arjen hallintaa sekä valmiuksia hakeutua työhön tai koulutukseen. Tavoitteet määritellään yksilöllisesti, huomioiden asiakkaan lähtötilanne ja voimavarat yhdessä TE-toimiston kanssa aktivointisuunnitelmaa tehtäessä. Suunnitelmaa tarkistetaan määräajoin, tavoitteita asetetaan uudelleen sekä niiden toteutumista seurataan.Työpolku ei tarjoa valmiita reittejä, vaan niitä luodaan yhdessä asiakkaan kanssa ja asiakasta kuunnellen.

Työpajoilla toteutettava työpolkumalli antaa asiakkaille mahdollisuuden osallistua terveystarkastuksiin sekä pajoilla järjestettäviin elintaparyhmiin.

Asiakkuus työpolulla

Kuntouttava työtoiminta

Kuntouttavaan työtoimintaan osallistuminen on sidottu aktivointisuunnitelmaan, jonka laativat yhdessä työvoimahallinto, Peruspalvelukeskus Oiva sekä asiakas yhdessä. Jakson aikana asiakas sitoutuu noudattamaan sovittua suunnitelmaa, joka pitää sisällään työllistymistä edistäviä toimenpiteitä. Näiden lisäksi suunnitelma sisältää myös työllistymistä edistäviä sosiaali- terveys-, kuntoutus ja koulutuspalveluja.

Työharjoittelu

Pääsääntöisesti alle 25-vuotiaille TE-toimiston asiakkaille.

Työelämävalmennus

Ensisijaisesti yli 25-vuotiaille TE-toimiston asiakkaille.

Työkokeilu

Sijoittuminen pajoille TE-toimiston ammatinvalinnanohjauksen kautta. 

Tuettu työtoiminta

Palvelu on tarkoitettu peruspalvelukeskus Oivan erityispalvelujen kautta tuleville mielenterveyskuntoutujille. 

Työpajat

Työpajatoimintaa on jokaisessa Oiva-kunnassa. Pajoilla toiminta pitää sisällään monia erilaisia työtehtäviä. Lisäksi pajoilla tehdään alihankintana esim. ulkotöitä sekä harjoitetaan pientä pyykkipalvelutoimintaa. Alihankintatöitä tehdään ensisijaisesti kuntien omille yksiköille. Lisäksi Oivan alueella toimii neljä pajapuotia, jotka myyvät pajoilla asiakastyönä valmistettuja tuotteita.

Työvalmentajat vastaavat pajatoiminnan arjesta sekä asiakaslähtöisestä työstä.

Oivan työpajojen toiminta on rakennettu tukemaan asiakkaiden kokonaisvaltaista kuntoutumista työelämään. Pajojen tarjoamat palvelut sekä pajoilla tehtävät työtehtävät mahdollistavat tunnun oikeaan työhön ja oikeaan työotteeseen.

Työhönkuntoutumispalvelujen tuki työnantajalle

On tärkeää, että työvoiman tarve sekä oikea työnhakija kohtaavat toisensa. Työhönkuntoutuksen yhtenä toimintamuotona on etsiä yrittäjän tuoman tarpeen perusteella oikea tukityöllistetty oikeaan paikkaan. Pitkään yksilötasolla tehty työllistymiseen liittyvä työ mahdollistaa oikean henkilön löytymisen, sillä asiakkaan työtaidoista on kokemusta pajatoiminnan kautta. Tarjoamme apua tukityöllistämiseen liittyvissä asioissa asiakkaidemme kohdalla, jotka koskevat esim. palkkatuki- tai työharjoittelukäytäntöjä. Palvelu on yrittäjälle maksutonta.


Työpolku -kaavio