Nettihammashoitajan vastauksia

 

 

Kysymysnumero: 1   Aihe:  Ikenet vuotavat verta     ti 7.5.2013

 

Miksi ikenet vuotavat verta jopa baanania syödessä? Omenaa syödessä tulee verta ja juustoruisleivän juustossa on verta. Hampaita harjatessa toisinaan tulee verta enemmän ja toisinaan vähemmän. Joskus suihkussa ollessa tulee tarve sylkäistä ja syljessä on verta vaikka ei olisi syönyt sinä aamuna mitään. Olen odottanut aikaa suuhygienistille jo reilusti 6 kk, missä vika?

 

 

 

Vastaus:
 

Hei,

 

Kiitos yhteydenotosta meidän palveluun.

 

Sinulla on varmasti ientulehdusta. Ien- eli kiinnityskudossairauksilla tarkoitetaan hampaiden kiinnityskudosten ja sen osien eriasteisia tulehdus- ja muita sairauksia. Kiinnityskudossairauksien varhaisvaihetta kutsutaan ientulehdukseksi eli gingiviitiksi Sen aiheuttaa hampaan pinnalle kerääntynyt bakteerikerros eli plakki. Ientulehdus ilmenee tavallisimmin hampaiden harjauksen yhteydessä esiintyvänä verenvuotona.

 

Hampaiston ja ienrajan huolellinen puhdistus pehmeällä hammasharjalla ehkäisee ja hoitaa ientulehdusta. Hampaiden välien puhdistaminen hammaslangalla, -tikulla tai väliharjalla harjauksen lisäksi on tärkeää etenkin silloin, kun ikenet ovat jo tulehtuneet.

 

Joskus ientulehduksen hoitoon voi käyttää apteekeista saatavia klooriheksidiinihuuhteita tai -geelejä, jotka auttavat ientulehduksen hoidossa. Näitä tulee käyttää vain ohjeen mukaisesti ja tilapäisesti.

 

Sinun kannattaa ottaa yhteyttä hammashoitolaan ja kertoa tilanne ja kysellä hoitoaikaa. Yksi mahdollisuus on myös, että hakeudut yksityiselle suuhygienistin vastaanotolle. Tästä hoidosta saat Kela:n antaman taksan mukaisen korvauksen hoidosta.

 

 

 

Ystävällisin terveisin Nettihammashoitaja

 

  

 


 

 

Kysymysnumero: 2   Aihe:  Implantti     ti 18.6.2013

 

Minulta on poistettu vasemmalta puolelta poskihammas, ja olen ajatellut siihen implanttia, koska joudun nyt puremaan miltei kaiken suun oikealla puolella. Pystyykö implanttia saamaan terveyskeskuksen kautta, vai pitääkö kääntyä suoraan yksityisen hammaslääkärin puoleen?

 

 

 

Vastaus: 

 

Hei,

 

Kiitos yhteydenotostasi meidän palveluun.

 

Meillä terveyskeskuksessa ei tehdä implantteja. Sinun kannattaa ottaa yhteyttä suoraan yksityispuolella työskentelevään hammaslääkäriin ja kysellä sieltä implantin tekemistä.

 

Purennan kannalta on varmasti hyvä teettää jotain poistetun hampaan tilalle ja varsinkin jos se vaivaa sinua ja hankaloittaa syömistä.

 

 

 

Ystävällisin terveisin Nettihammashoitaja

 

 

 


 

 

Kysymysnumero: 3   Aihe:  Suun kuivuminen     to 29.8.2013

 

Olen keski-ikäinen nainen ja suutani on alkanut kuivamaan yllättäen ja sitä on kestänyt jo yli kuukauden. Olen käyttänyt zylitol-tuotteita ja yrittänyt pureksia ruoan hyvin. En käytä mitään lääkkeitä eikä ruokavaliossani ole tapahtunut muutoksia. Mistähän vaiva johtuu ja mikä avuksi?

 

 

 

Vastaus: 

 

Hei,

 

Kiitos yhteydenotostasi meidän palveluun.

 

Suun kuivuminen vaivaa kaikkia joskus, esimerkiksi stressaantumisen tai hermostumisen yhteydessä. Noin joka kymmenennelle suun kuivuminen on kuitenkin päivittäinen ongelma. Suun kuivumisen riski kasvaa ikääntymisen myötä, mutta sitä voi esiintyä jo nuorilla aikuisillakin.

 

Suun kuivuutta ei valitettavasti voi ennalta ehkäistä, mutta oireita voidaan helpottaa. Syljen eritystä voi lisätä pureskelemalla ksylitolipurukumia tai imeskelemällä ksylitolipastilleja. On kuitenkin muistettava, että paljosta ksylitolista tulee vatsavaivoja.

 

Ruoan tulisi olla paljon pureskelua vaativaa. Suuta huuhdotaan tarvittaessa vedellä. Janojuomana käytetään vettä. Sokeria ja sokeripitoisia sekä suolaisia juomia pitää välttää. Apteekissa on myynnissä tekosylkivalmisteita ja geelejä, jotka pitävät suun kosteana pitempään kuin vesi. Niitä käytetään etenkin yöllä. Fluorihammastahna ja imeskeltävät fluoritabletit estävät hampaiden reikiintymistä

 

Suun kostuttamiseen voi kokeilla kotikonstina ruokaöljyä. Tarjolla on myös erilaisia geelejä (Biotène®, BioXtra®), suihkeita (BioXtra®), hammastahnoja (Salutem®, Biotène®, BioXtra®) ja suuvesiä (Biotène®, BioXtra®), jotka on suunniteltu kuivaa suuta silmällä pitäen ja jotka auttavat ehkäisemään ien- ja hammasongelmia.

 

 

 

Ystävällisin terveisin Nettihammashoitaja

 

 

 


 

 

Kysymysnumero: 4   Aihe:  Hammaslääkäripelko     ti 15.10.2013

 

Onko kunnallisella puolella mahdollista saada hoitoa nukutuksessa tai sedaatiossa? Kuinka vaikea siihen on "päästä"? itsellä takana kymmenen vuotta ilman käyntejä hammashoidossa, muutamia kipupaikkoja lukuunottamatta. Nyt takana jo kuukauden päivät päivittäistä särkyä, kipua. Haittaa jo syömistä ja tiedän että iso remontti varmasti pitää tehdä ja viisureita poistella. Pelolta en saa edes puhelimeen tartuttua. Lapsuudessa useita tapauksia jotka tämän aiheuttaneet. Kiitos vastauksesta!

 

 

Vastaus: 

 

Oivassa on pelkopotilaille oma hoitojärjestelmä. He voivat ottaa yhteyttä pelkohammashoitajaan, joka keskustelemalla ja hoitoprosessiin perehdyttämällä pyrkii saamaan asiakkaan luottamuksen, joka on ensiarvoisen tärkeä, kun sitten mennään itse hoitoon.

 

Hoito tapahtuu yleensä Salpakankaalla siihen perehtyneen hammaslääkärin vastaanotolla. Hoidossa voidaan käyttää esilääkitystä yms. keinoja. Jos tämä ei onnistu voidaan asiakas lähettä kertaalleen anestesiahoitoon keskussairaalaan. Asiakas sitoutuu tämä hoidon jälkeen käymään ylläpitohoidossa hammashuoltajan ja hammaslääkärin vastaanotolla. Toista lähetettä anestesiahoitoon ei yleensä anneta.

 

Kehotankin sinua ottamaan yhteyttä hammashoitolan toimistoon ja selvittämään kenelle pelkotiimin hoitajalle sinä menisit. Puh. 03 880 2250.

 

 

 

Ystävällisin terveisin ylihammaslääkäri

 

 

 


 

 

Kysymysnumero: 5   Aihe:  Fluoritablettien käyttö     ke 6.11.2013

 

Jos fluoritabletteja haluaa käyttää ruokailun jälkeen happohyökkäyksen katkaisemiseen niin pitääkö niitä tabletteja imeskellä jonkin tietyn ajan, että teho saavutetaan? Vai riittääkö, että nappaa vain Fludentit suuhun ja imeskelee/pureskelee ne ripeästi? Xylitol-purukumiahan suositellaan jauhettavan väh. 5 min, että xylitol alkaa vaikuttamaan...


Vastaus: 

 

Hei,

 

Kiitos yhteydenotostasi meidän palveluun.

 

Fluoritabletit on hyvä antaa liueta hitaasti suussa.

 

Fluoritabletin vaikutus on lähinnä paikallinen, fluoritabletti nieltynä on lähes hyödytön, joten fluoritabletit pitää imeskellä, sillä se edesauttaa fluorin kulkeutumista hampaiden kaikille pinnoille syljen mukana. Fluoritablettien käyttö olisi hyvä ajoittaa eri aikaan kuin fluorihammastahnan, jotta fluorista saatava hyöty jakautuisi tasaisesti päivän aikana.

 

 

 

Ystävällisin terveisin Nettihammashoitaja

 

 

 


 

 

Kysymysnumero: 6   Aihe:  Lasten hammastarkastukset     to 20.2.2014

HEi olisin kydellyt tuleeko 4 v:lle hammaslääkäri käyntiä vai onko seuraava käynti vasta viisi vuotiaana? vai miten lapsen hammastarkastukset menevät

 


Vastaus:
 

Hei, 

 

Kiitos yhteydenotostasi meidän palveluun.

 

Lasten hammastarkastukset menevät meillä Oivassa niin, että alle kouluikäisten hampaat tarkistaa joko suuhygienisti tai hammashoitaja.  Lasten hampaat tarkastetaan 4 kk, 2v, 4v ja 5.5v ikäisinä. Hammaslääkäri tarkistaa lapsen hampaat kouluun mennessä.  Jos hammashoitaja tai suuhygienisti näkee lapsen suussa jotain, mitä olisi hammaslääkärin hyvä katsoa, varataan tällöin aika hammaslääkärin vastaanotolle.

 

 

 

Ystävällisin terveisin Nettihammashoitaja

 

 

 


 

 

Kysymysnumero: 7   Aihe:  Hampaitten reikiintyminen     ke 5.3.2014

 

Hei! Syön viikottain jotain makeaa. Mietin vain, että voiko minulle tulla reikiä hampaisiin vaikka pesenkin hampaani fluorihammastahnalla säännöllisesti ja lankaan joka ilta. Syön usein karkin jälkeen 2 xylitolia-pastillia ja ruuan jälkeen. Tauon jälkeen olen aloittanut taas syömään fluoritablettejakin. Onkohan nämä edellämainitut toimenpiteteet hyödyttömiä jos syön kuitenkin suklaata yms. Eli hampaat kuitenkin reikiintyvät. Minulla on silloin tällöin lievijä kipuja hampaissa, mutta kun imeskelen fluoritabletin kivut häviävät. Hampaissani on jonkin verran alkavia reikiä, joille hammaslääkäri ei ole tehnyt mitään. Poskihampaani ovat useampaan kertaan paikattuja. Viimeksi kävin hammaslääkärissä 7 kuukautta sitten. Hampaat ovat siis hoidettu Oralissa kuntoon ja tulee noin 1,5 vuotta tulee täyteen, kun olen alkanut hoitamaan hampaitani säännöllisesti, joskus harvoin tulee lipsahduksia, mutta nekin ovat kyllä hyvin harvinaisia.

 

 

Vastaus: 

 

Hei ! Kiitos kysymyksestäsi. Kerrot miten huolehdit hampaittesi kotihoidosta. Mielestäni se vaikuttaa ihan hyvältä.  Mutta aina on muistettava, ettei hampaiden reikiintymistä voi estää pelkän mekaanisen puhdistuksen avulla. Puhdistus on tietysti tärkeää ja sillä voidaan estää iensairaudet. Hampaiden reikiintymiseen vaikuttaa myös ravinnon sokeri ja ennen kaikkea sen saantitiheys. Normaalisti hampaat kestävät 4-5 sokerin saantikertaa vuorokaudessa. Kaikissa aterioissa on yleensä sokeria. Tästä johtuen ratkaisevaksi tulevat välipalat ja niiden sokeri.  Jos syöt välipalana esim.  maustetun jougurtin on siinä sokeria. Kun taas esim. porkkanassa, juustossa, maidossa yms. ei ole haitallista sokeria. Makeiset kannattaa siis sijoittaa muun aterian yhteyteen. Xylitoli katkaiseen  ns. happohyökkäyksen, jonka sokerin syönti aiheuttaa.

 

 

 

Ystävällisin terveisin ylihammaslääkäri

 

 

 


 

 

Kysymysnumero: 8   Aihe:  Maitohampaan poisto     ma 24.3.2014

 

Rautahammas maitohampaan päällä Hei, 7v tyttärelläni on tulossa rautahammas maitohampaan päälle (lateraali etuhammas), eikä maitohammas meinaa irrota. Rautahammasta näkyy jo ehkä puolet. Onko syytä tulla poistamaan maitohammas tieltä vai lähteekö se aikanaan?

 

 

Vastaus: 

 

Jos rautahammas alkaa olla jo maitohampaan mitoissa pitää maitohammas ottaa pois.  Kotona voi kokeilla painaa maitohammasta vuoroin kielen ja vuoroin posken suuntaa. Parasta olisi jos lapsi painaisi itse. Kun kipua tuntuu, pitäisi pitää vielä hetkinen ja sitten toiseen suuntaan. Jos tällä konstilla maitohammas ei irtoa, niin ottakaa yhteyttä hammashoitolaan.

 

 

 

Ystävällisin terveisin ylihammaslääkäri

 

 

 


  

 

Kysymysnumero: 9   Aihe:  Hoitotietojen luovutus     pe 11.4.2014

 

Hei tarvitsisin vakuutusyhtiön selvityspyyntöä varten: − Hoitokorttikopiot hammashoidosta 10 vuoden ajalta taaksepäin + mahdolliset röntgenkuvat Eli ensimmäiseksi löytyykö minulta käyntejä kunnallisesta hammashoidosta viimeisen 10 vuoden ajalta? Jos löytyy miten saat kopiot itselleni. Asun nykyään Tampereella.

 

Vastaus: 

 

Lain säädäntö hoitotietojen luovuttamisesta on hyvin tiukka. Meidän on varmistuttava, että pyytäjä on todella se henkilö, joksi hän esittäytyy. Siksi sinun on esitettävä pyyntösi kirjallisesti allekirjoitettuna, henkilötunnuksella ja puhelinnumerolla  varustettuna, jotta voimme lähettää sinulle hoitotietosi.  Parhaiten tietojen luovutus tapahtuisi, jos pääsisit henkilökohtaisesti niitä hakemaan.

 

 

 

Ystävällisin terveisin ylihammaslääkäri

 

 

 


 

 

Kysymysnumero: 10   Aihe:  Hammaslääkäripelko     to 17.4.2014

 

Voisiko oikean puoleinen jomotus leukaluussa johtua hampaista? Kipu tuli yht'äkkiä ja varsinaisesti ei hampaisiin sattunut vaan luuhun ja ensimmäisenä päivänä kipu oli niin kova etten saanut yöllä unta ollenkaan ja kipulääkkeet eivät auttaneet. Kipu lieveni ja näin parin päivän jälkeen leuassa on pieni jomotus joka lähtee kokonaan kipulääkkeillä pois. Näin kävi myös noin puoli vuotta sitten ja katosi kokonaan muutaman päivän kolotuksen jälkeen. Oikean puoleisiin poskihampaisiin kohdistuu kova vihlonta kylmää koskettaessa kipuhetkellä, mutta eivät ole kosketusarkoja millään tavalla. Kuuma tuntuu auttavan kipuun. Oikealla puolella poskihampaissa näyttäisi olevan alkanut pieni reikä, puoliksi kasvanut viisaudenhammas ja paikattu reikä. Voisiko kipu johtua kasvavasta viisaudenhampaasta? Vai jostakin pahemmasta? Kärsin kovasta hammaslääkäripelosta kovakouraisen hammaslääkärin takia ja lykännyt tarkastusta parisen vuotta. 

 

 

Vastaus:

 

En osaa sanoa juuta enkä jaata. Sinun kannattaa pelostasi huolimatta käydä hammaslääkärin vastaanotolla. Ilmoita heti ajanvarauksessa, että olet hammaslääkäri pelkoinen. Kyllä meidän hammaslääkärimme ovat yleensä hyvin helläkätisiä, varsinkin, kun heille ilmoittaa pelkonsa.  Rohkeasti vaan aikaa varaamaan, sillä vaivan hoito voi vaikeutua, jos sitä pitkitetään.

 

Ystävällisin terveisin ylihammaslääkäri

 

 

 


 

Kysymysnumero: 11   Aihe:  Hoitoajan peruminen     ma 21.4.2014

 

Mistä voin perua ajan näin pyhänä? 

 

 

Vastaus:

 

Kiitos kysymyksestäsi. Ajan peruminen ei valitettavasti onnistu vielä nykyisin pyhäpäivinä. Jos aikasi on heti pyhäpäivän seuraavan päivän aamulla, aika tulee  peruuttaa heti aamulla. Näin vältyt maksulta, joka tulee peruuttamattomasta poisjäännistä.

 

Meillä on parhaillaan meneillään projekti, jonka tarkoituksena on saada hammashuollon ajanvaraus osittain sähköiseksi. Kun tämä projekti valmistuu, on mahdollista muuttaa, peruuttaa tai vain katsoa aikojaan netin kautta

 

 

 

Ystävällisin terveisin ylihammaslääkäri

 

 

 


 

 

Kysymysnumero: 12   Aihe:  Paikallista kipua ja arkuutta     ti 25.11.2014

Alaleuan paikallista kipua. Ei turvotusta,kuin alaleuan kipupisteessä. Oikean puoleisen alaleuan hammasrivistö 4 viimeisintä hammasta on tehty juurihoidolla ja naulojen varaan rakennettu. On ollut arkuutta alaleuan oikean puolen ikenissä. Yksi ainoa kipupiste ja pallukka leukaluussa tuntuu. Voiko olla kysymys hammasperäisestä vaivasta.

 

 

Vastaus:

 

Valitan, että vastaan vasta nyt, mutta toivon, että vastauksesta on apua.
Kyseessä voi olla hammasperäinen kipu, mutta voi olla, että kipu aiheutuu myös leukaluusta. Sinun olisi hyvä varata aika tilanteen selvittämiseksi.




Ystävällisin terveisin Nettihammashoitaja

 

 

 


 

 

Kysymysnumero: 13   Aihe:  Karheuden tunne     to 11.12.2014

Hei! Olin siellä plakin poistossa 17.11., mutta siitä huolimatta kielellä tunnustelemalla tuntuu vasemmalla puolella takana alhaalla karhealta niinkuin siellä olisi vieläkin plakkia. Kai voin tulla "takuutarkastukseen"?

 

 

Vastaus:

Jos tuo karkeus on vielä jatkunut, niin voit totta kai tulla tarkistuttamaan tilanteen. Varaa aika suuhygienistille. Hän voi tarvittaessa tasoittaa hampaiden pintaa.

 

 

Ystävällisin terveisin Nettihammashoitaja


 


 

 

Kysymysnumero: 14   Aihe:  Pysyvät hampaat     to 16.4.2015

Kysyisin kun tyttöni on kohta 5vuotias ja häneltä poistettiin muutama maitohammas, tuli mieleen että kauan menee että pysyvät hampaat tulee? 

 

Vastaus:

Kiitos yhteydenotosta meidän palveluun.  Nyt en tiedä mistä kohtaa maitohammas on poistettu. Joskus kestää aikaakin ennen kuin pysyvähammas tulee maitohampaan tilalle. Ja varsinkin, jos maitohammas on poistettu taaempaa. Maitohampaita on alhaalla 10 kappaletta ja samoin ylhäällä.  Jos maitohammas on niitä taaimpia, niin pysyvän hampaan puhkeamiseen voi mennä vielä aikaa. Mutta jos poistettu maitohammas on edessä, niin siihen puhkeaa yleensä pysyvät hampaat noin 6-7 vuoden iässä.

 

 

Ystävällisin terveisin Nettihammashoitaja

 


 

Kysymysnumero: 15   Aihe:  Väliaikainen silta     to 16.4.2015

Voiko lapselle jolta on poistettu monta maitohammasta laittaa sellaista väliaikaista siltaa mikä se onkaan? Lapsella ikää 5vuotta

 

Vastaus:

Kiitos yhteydenotosta meidän palveluun. Poistettujen maitohampaiden tilalle ei tehdä mitään siltoja. Poistettujen maitohampaiden tilalle kasvaa ajallaan pysyvät hampaat. Pysyvien puhkeaminen voi kestää jos poistetut maitohampaat ovat taimmaisia hampaita.

 

 

Ystävällisin terveisin Nettihammashoitaja

 


Kysymysnumero: 16   Aihe:  Raskauden aikainen hammashoito     to 17.3.2016

Kysymys hei. kysyisin että onko raskauden aikana hammashoitala käynti ilmainen? vai maksullinen? 

 

 Vastaus:

Kiitos yhteydenotosta nettihammashoitajalle. Kyllä hammashoito on maksullista odottavalle.  Ensimmäistä lasta odottavan perheen hammasinfo joko suuhygienistin tai hammashoitolan vastaanotolla on maksuton, jos ei katsota suuhun.


 

Ystävällisin terveisin Nettihammashoitaja